keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukortit

Varmaan kaikki on saanut jo joulukortin, joita tänä vuonna lähettelin. Suunnittelin kortteja aika kauan. Tein kortteja kolmisenkymmentä, joten mallin pitää olla tarpeeksi yksinkertainen liukuhihnatyöhön - mutta näyttävä silti! Onnistuinko?


Korttien sivussa on Hyvää Joulua -tekstillä varustettua kartonkia, jonka pitsinauha erottelee korttipohjasta. Oikeassa yläreunassa on muutama helmi ja alhaalla vanerinen joulukoriste. Helmet olivat valmiissa teippipaperissa, mutta ne piti erikseen leikata siitä irti. Huh huh! Se oli kunnon pikku väkertämistä!


Unohdin ottaa kuvan kaikista korteista, kun ne olivat valmiina. Muistin ottaa kuvat vasta, kun niitä jo kuoriin laittelin. Muutama pääsi siis kuvaan, niin sain ikuistettua kortin!


Inhottavinta joulukorttien lähettämisessä on osoitteiden kerääminen. Osan osotteista olen tallentanut näppärästi Omaan Fonectaan. Osoitekirja päivittyy vielä, kun ihmiset muuttavat. Kuitenkaan kaikkien osoitteita ei sieltä löydy ja aina joutuu muutaman kysyä. Tänä vuonna otin jokaisesta kirjekuoresta valokuvan. Nyt mulla on ensi vuotta varten osoitteet valmiina, myös niiden joita fonectasta ei löydy. Kunhan he eivät muuta :D


Kirjekuoret koristelin vielä joulutarroin.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Nappivarsisukat

Vuoden lopussa huomaa, että Joulu on tulossa. Sen huomaa monista asioista. Yksi selvä merkki on, että suurin osa valmistuneista käsitöistä päätyy joulupaketteihin. Halusinkin välissä tehdä yhden helpon työn - ihan vain itselleni. Olen ihastellut Novitan sukkalehden nappivarsivillasukkia useankin kerran. Löysin edullisia askartelunappeja ison paketin syksyllä ja nämä napit sopivat hyvin myös neuletöihin.


Napit ovat kamalan kalliita kangaskaupoissa. Nyt tarjoutui oiva tilaisuus tehdä vihdoinkin nämä sukat.. ja edulliseen hintaan :) Eikä kyllä sukista huomaa, että kyseessä on askartelukaupasta hommaamat napit!


Malli oli helppo tehdä. Aloitettiin tasona, mutta jatkettiin perus villasukkana. Palmikon oppi nopeasti, joten neulominen sujui sutjakkaasti. Tein mallin mukaan sukan 38 numeron kokooon. Sukka sopi kyllä mun jalkaa todella hyvin. Tein aina-oikein-kantapään ohjeen mukaan. Sukan kärkikavennuksena tein leveän nauhakavennuksen.


Malli: Nappivarsisukat (Novitan Sukkalehti 2011)
Lanka: Novitan Suomalainen sukkalanka
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Gluteenittomat piparipullat

 Viimeisimmän Pirkka -lehden välissä oli piparipullat -resepti. Ihastuin heti ideaan saada piparkakkujen maku pullien väliin. Lauantai-iltana meillä tuoksui siis tuore pulla, eiku piparkakku. Molemmat!


Pirkan ohje oli tietenkin tavallisiin vehnäjauhoihin. Mä tein tavallisen gluteenittoman  pullataikinan oman ohjeen mukaan. Ohje löytyy tästä. Tein tällä kertaa puolikkaan pullataikinan. Siitä tuli parisenkymmentä piparipullaa. Pullat leivottin kuin korvapuustit. Väliin tuli 50 g margariinia, 1/2 dl sokeria, 1 rkl piparkakkumaustetta ja n. 80 g gluteenittomia piparkakkuja murskana.


Jätin raesokerit pullien päältä pois, jotta  piparkakkujen maku tulisi hyvin esille. Kyllä maistui! Nämä ovat kyllä oiva pikku makea joulujuhliin :) Teen kyllä uudestaan näitä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Virkattu piparkakkutalo

 Olen tehnyt äidille muutaman vuoden ajan piparkakkutalon itsenäisyyspäiväksi. Kuvat viime vuoden piparkakkutaloista löytyvät täältä. Tänä vuonna päätin ehdottomasti tehdä myös piparkakkutalon. Alkusyksyllä sain idean tehdä hieman erillaisen piparkakkutalon. Ideaan törmäsin netissä: virkattu piparkakkutalo. Eikun virkkaamaan!


Novitalta löytyi ohje virkattuun piparkakkutaloon. Käytin sitä oman taloni inspiraationa. Tein kaksi taloa, suuremman ja vähän pienemmän. Pienempi talo meni äidille, ja suurempi jäi meidän joulua koristaman.


Tämä kestotalo antaa minulle mahdollisuuden tulevaisuudelle jättää joskus piparkakkutalo leipomatta, mikäli joulukiireet ovat liian suuret.. :D Tämä on aika helppo laittaa piiloon vuoden ajaksi, kun talo on täytetty vanulla. Talon osat oli nopea virkata kasaan. Talon koristelussa on mielikuvitus rajana, mutta pieni väkertäminen on aika työlästä!


Malli: Novitan virkattu piparkakkutalo
Lanka: Novitan 7 veljestä ja koristeluun Novitan wool
Koukku: 3,5 mm