torstai 20. lokakuuta 2016

Palmikkopusero

Sanoin jo keväällä, että haluan tehdä miehelle villapaidan syksyksi. Edellisen villapaidan neuloin hänelle kaksi vuotta sitten. Nyt halusin tehdä vähän ohuemman paidan, kun edellinen on todella paksusta langasta tehty eikä kovia pakkaspäiviä vuodessa hirveän montaa ole. Yhdessä selailimme käsityölehtiä ja yhdessä valitsimme tämän mallin Kotiliesi Käsityö 6/2016 -lehdestä. Kummatkin tykkäsivät mallista joten eikun lankaostoksille!


Langaksi valittiin Novitan Suomalainen sukkalanka, joka oli vielä cittarissa tarjouksessa! Itselleni olenkin tehnyt kyseisestä langasta neuletakin. Koostumuksen vuoksi se ei kutita, ja on iholla vähän pehmeämpi kuin perus 7 veljestä. Värikartta ei ole kauhean hyvä tässä langassa, mutta vaalean harmaa oli täydellinen väri!


Tein L-koon, sillä valitsemani lanka sopi aika hyvin yhteen mallissa käytetyn langan kanssa. Paidasta tulikin hyvän kokoinen. Resorit neuloin 3,5 mm puikoilla ja muun osan 4 mm puikoilla.


Neulominen meni sujuvasti, sillä paita tehtiin pyöröpuikoilla. Palmikko tosin oli aika haastava. Taisinkin vasta hihoja neuloessa jättää mallikaavion sivuun. Yleensä opin palmikon vähän vikkelämmin. Tai sitten olin vaan epävarma.. Mielummin sitä on tarkka, jotta ei tarvitsisi turhaan purkaa! Tämä palmikkokuvio sopii hyvin miehelle. Palmikko kulkee myös hihojen päällä ja takana palmikot menevät samalla tavalla kuin edessä.

Itse tykkään tästä paidasta kovasti. Onnistuin mielestäni hyvin. Mitä tykkäätte?
 

Malli: Miehen palmikkopusero Kotiliesi Käsityä 6/2016
Lanka: Novita Suomalainen Sukkalanka
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kermakaramelli pitsisukat

Keväällä törmäsin ihanaan pitsisukkamalliin. Malli jäi heti mieleen, ja odotti vain aikaansa päästä puikoille. Ohje näihin sukkiin löytyy täältä. Kermakaramelli on herkullinen nimi sukille! Tein ohjeen mukaan, paitsi jätin kontrastiraidan neulomatta. Joustinneuleessa tein oikeat silmukat kiertäen. Tämä toi vähän ryhtiä sukkiin. Lankana mulla oli 7 veljestä, joten tein sukat 48 silmukalla. Kuva taitaa kertoa enemään kuin tuhat sanaa, joten:


Malli: Kermakaramelli pitsisukat (ohje)
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Taaperon mekko

 Siskon tyttö täytti vuoden. Tältä tädiltähän ei voi muuta odottaa kuin pehmeitä paketteja. Paketista löytyikin pinkki mekko. Omasta mielestäni jotenkin onnistuin todella hyvin tässä neulontatyössä! Mekosta tuli yksinkertainen ja todella kaunis. Ehdottomasti oma suosikkini lastenvaatteista, joita olen neulonut.


Lanka on Novitan Helen lanka. Lanka on 100% akryyliä ja kestää konepesun. Tämä on hyvä lanka lasten vaatteissa, juurikin tämän konepesumahdollisuuden vuoksi. Akryyli vielä kuivuukin nopeasti. Lisäksi lanka on kivan kevyt, pehmeä eikä kutita lainkaan. Olenkin kyseistä lankaa hamstrannut Tokmannin alennuksista.


Mallin nimi on Baby Harriet ja se on Dropsilta. Tein pienimmän mallin mukaan, sillä Helen -lanka oli paksumpaa kuin mallissa käytetty lanka. Mekko taitaa olla oikean kokoinen pienelle käyttäjälleen loppusyksystä. Kiva malli sinänsä, ettei tartte olla mitenkään tyköistuva. Näin ollen sen käyttöikä pitenee. Neulonta sujui nopeasti pyöröpuikoilla, sillä mekko on sileää neulosta. Yläosassa on helmineuletta ja helmassa on virkattu pitsi. Ohjeessa pitsi olisi virkattu myös hihansuihin ja kaula-aukkoon. Niihin kuitenkin virkkasin vain siistin kerroksen kiinteitä silmukoita. Nappien valinnassa oli vaikeuksia, kuten aina. Nämä napit tilasin kerran ebaysta. Pienet, somat etanat sopivat hyvin tähän mekkoon!


Malli: Baby Harriet mekko (ohje)
Puikot: 4mm ja virkkuukoukku 3,5 mm
Lanka: Novita Helen